Kulttuurilautakunta 27.11.

Torstaina oli Espoon kulttuurilautakunnan kokous, minulle varmaankin toistaiseksi viimeinen. Listalla ei ollut kovinkaan isoja asioita.

Yksiköiden seurantaraportissa oli hupaisa yksityiskohta: Kirjastojen tulotavoite on jäänyt 187000 euroa budjetista, koska asiakkaita palvellaan aikaisempaa paremmin. Tekstiviestimuistutus erääntyvistä kirjalainoista on vähentänyt perittäviä myöhästymismaksuja.

Taidekoulu Tretjakovin musiikin yleisen oppimäärän mukainen perusopetussuunnitelma vahvistettiin.

Listalle oli tuotu myös Työväenopiston apulaisrehtorin valinta. Työväenopiston rehtori oli tehnyt rekrytoinnista jo päätöksen, mutta Vapaan sivistystyön johtaja halusi ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi ja ehdotti toista henkilöä. Äänestyksen (7 puolesta, 4 vastaan, 0 tyhjää) jälkeen rehtorin tekemä valinta jäi voimaan. Itse äänestin asiassa tyhjää, koska tarjottujen tietojen ja käytettävissä olevan ajan puitteissa en voinut hyvällä omallatunnolla ottaa kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta. Vähintään henkilöitä olisi pitänyt voida haastatella ennen päätöstä. Henkilövalintojen tuominen lautakuntaan on toki poikkeuksellista.

Kokouksessa keskusteltiin myös mm. Espoon kulttuuripalkinnon saajasta tänä vuonna. Palkinnosta tehdään lopullinen päätös seuraavassa kokouksessa.