Polarin uusien sykemittareiden käyttöliittymistä

Polar Electro julkaisi viime syksynä uuden sarjan rannelaitteita, mm. sykemittarit FT40, FT60, FT80 sekä aktiivisuusmittarin FA20. Koska olin näiden laitteiden vastuullinen käyttöliittymäsuunnittelija, lienee subjektiivisen arvion aika ;)

Ensin vähän taustatietoa. Polar Electro on maailman johtava ranteessa pidettävien sykemittareiden valmistaja. Suurin osa Polarin tuotteista myydään kuntoilijoille, jotka haluavat käyttää treeniaikansa tehokkaasti. Ihmisen fysiologia määrää erilaisia tuloksia riippuen siitä, kuinka korkealla sykkeellä harjoitellaan. Täysillä paahtaminen koko treenin ajan ei ole tehokkainta ajankäyttöä, vaikka näin voisi luulla. Sykemittarin avulla voi tahdin pitää sopivissa rajoissa. Perusjärjestelmä koostuu kellolta näyttävästä rannelaitteesta ja rinnan ympärillä pidettävästä sykevyöstä. Lisälaitteiksi matkan ja nopeuden mittamista varten on saatavana juoksusensoria kenkään ja gps-sensoria olkavarteen.

Rannelaite on paristokäyttöinen ja siinä on yksinkertainen mustavalkoinen LCD-näyttö. Pikselien määrä ei ole kummoinen. Laitetta ohjataan yleensä viiden painikkeen avulla. Ääntä tuottaa yksinkertainen pietso-elementti.

Perinteisesti painikkeet ovat olleet seuraavat: ok/aloita, takaisin/lopeta, ylös, alas ja valo. Nämä riittävät hyvin valikoiden selaamiseen, harjoituksen aloittamiseen ja pysäyttämiseen sekä treenin aikaisten erikoistoimintojen käyttämiseen. Siksi uusissa tuotteissa painikkeiden roolit säilytettiin ennallaan.

Pienen laitteen näytöllä on hankala esittää paljoakaan tekstiä, erityisesti mikäli käyttöliittymä halutaan kääntää usealle kielelle. Polarin uudessa sarjassa on parhaimmillaan käytössä seitsemän eri kieltä, mukaan lukien suomi. FT60 on ensimmäinen suomenkielinen sykemittari koskaan. Uuden sarjan käyttöliittymissä tekstit voivat olla pidempiä kuin aikaisemmin, joten laitteissa on voitu käyttää vähemmän lyhenteitä ja enemmän juuri oikeita termejä kuhunkin käyttötilanteeseen. Valikoissa näytetään vain yksi valikon kohde kerrallaan, minkä johdosta sen kuvaukseen voidaan käyttää jopa kolme riviä tekstiä. Asetusvalikon käyttöä helpotettiin tuomalla asetusten nykyinen arvo näkyviin heti valikon ylätasolle.

Harjoitustilassa tärkeät tiedot kuten syke, nopeus ja matka esitetään niin suuressa koossa kuin mahdollista. Tämän ansiosta lukemat on helppo nähdä esimerkiksi juostessa ulkona huonolla säällä. Kulunut harjoitusaika näkyy jokaisella harjoitusnäytöllä, minkä avulla käyttäjä voi varmistaa tallennuksen olevan käynnissä. Tämä on tarpeellista, koska tallennuksen käynnistäminen on helppo unohtaa.

Näytön pikselit hyödynnetään täysimääräisesti erilaisia graafisia kuvaajia esitettäessä. Kalleimmissa malleissa on monipuolinen harjoitusohjelmatoiminto, joka mukautuu käyttäjän viikkorutiineihin ja antaa kirjallista palautetta tavoitteiden saavuttamisesta. Hyvin menneestä viikosta käyttäjä palkitaan pienellä fanfaarilla ja hienolla pokaaligrafiikalla ;)

Itse pidän näitä tuotteista ehkä eniten FA20 -laitteesta, joka itse asiassa ei ole sykemittari ollenkaan vaan aktiivisuusmittari. Sen sisällä on aktiivisuussensori, jonka avulla käyttäjä aktiivisuustaso ja -tyyppi voidaan määrittää. Esimerkiksi juoksu ja kävely voidaan erottaa toisistaan. Laite pitää kirjaa päivittäisestä liikunnan määrästä ja sen avulla on helpompi noudattaa terveellista elämäntapaa.

Laitteiden arviot ovat olleet myönteisiä. Linkkejä englanninkielisiin arvosteluihin löytyy tämän kirjoituksen englanninkielisestä versiosta.

The heart rate monitors Polar FT60, Polar FT40 and the activity monitor Polar FA20.

Sykemittarit Polar FT60 ja Polar FT40 sekä aktiivisuusmittari Polar FA20.